|
2000-luvulle tultaessa vampyyreja alkoi olla yhä enemmän - liikaa, sanoivat ihmissudet, mutta niinhän he ovat sanoneet vuosisatoja. Tällä kertaa he olivat kuitenkin oikeassa, sillä oltiin tilanteessa, jossa vampyyrien olemassaolo alkoi olla liian selvää muillekin kuin vain harvoille ja valituille. Sitten tapahtui jotain. Vampyyrien keskuudessa alkoi levitä tauti, joka vanhensi heitä huikean nopeasti samaan tyyliin kuin ihmisiä, eli käytännössä rapistutti heidät hengiltä. Tämä kalmantaudiksi kutsuttu sairaus tarttui ihmisten välityksellä, eikä siihen löydetty parannuskeinoa. Vampyyrien lukumäärä väheni rajusti, sillä tauti johti lopulta kuolemaan. Tilanne muuttui kaoottiseksi ja monet vampyyrit ajautuivat epätoivoisiin tekoihin taudin niittäessä heitä ja heidän läheisiään. Ihmissudet kutsuivat tätä vitsikkäästi Karmageddoniksi, sillä he näkivät, että vampyyrit olivat vain saaneet jotain, mitä olivat ansainneet. Tilanne vuonna 2016 on se, että monet vampyyrit eivät uskalla olla missään tekemisissä toistensa kanssa ja etsiytyvät asumaan syrjäisille seuduille toivoen, ettei kalmantauti ole vielä levinnyt sinne. On kuitenkin olemassa pieniä yhteisöjä, jotka edelleen pitävät yhtä ja vartioivat kotiseutujaan viruksen varalta. Pohjois-Suomessa itärajan tuntumassa elää monikansallinen joukko vampyyreja, jotka veti kokoon joko yhteinen historia tai ystävyys- ja sukulaisuussuhteet. He ovat enemmän tai vähemmän tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseensa, mutta epäelämästä yritetään kuitenkin ottaa kaikki ilo irti vielä, kun se on mahdollista. Karmageddon-larpissa on tarkoitus käsitellä pienessä yhteisössä elämisen hyviä ja huonoja puolia, fiilistellä erilaisten yliluonnollisten olentojen ominaisuuksia ja ravistella hahmoista esiin vahvoja tunnereaktioita. Pelaajilla on halutessaan mahdollisuus osallistua aktiivisesti hahmonluontiprosessiin ja tätä kautta vaikuttaa myös jo ennalta pelitapahtumiin, mille on jätetty pelisuunnitelmissa tilaa. Peli on tyyliltään ns. perinteistä vampyyrilarppaamista (tummanpuhuvaa saippuaoopperaa, selkäänpuukotusta jne.), mutta rentouttavalla Suomi-hillbilly-henkisellä twistillä, joskin edelleen vakavassa hengessä, koska kyseessä ei ole huumoripeli. Peli ottaa häpeilemättä vaikutteita niin kaikenlaisesta vampyyrikirjallisuudesta kuin myös elokuvista ja sarjoista, joita pelinjohto on tapittanut - ja niitä ei ole kauhean vähän. |